Rusakko
Tammi
Orava
Kaukvuori
Enpä ole pohjantikkaa luonnossa ennen nähnytkään. Peloton lintu jonka puuhastelua on kiva seurailla. Myös syksyn ensimmäiset koskikarat olivat saapuneet paikalle.
Pohjantikka
Pohjantikka (uros)
Koskikara
Koskikara
Puukiipijä
Puukiipijä
Närhi perhe vierailulla pihakuusessa. Sisarukset pitivät kovaa mekkalaa kerjätessään ruokaa vanhemmiltaan. Taisivat hieman häiritä samassa puussa ollutta sepelkyyhkyä.
Närhen poikanen
Sepelkyyhky
Närhen poikanen
Talitiainen
Rusakko
Keltasirkku
Västäräkki
Niittykirvinen
Kuovi
Naurulokki
Ruokokerttunen
Telkkä (naaras)
Ruokokerttunen
Pajusirkku
Ruokokerttunen
sivun alkuunEnsimmäiset kuvat pikkutyllistä. Kaksi pikkutylliä, ilmeisesti pariskunta, ruokailivat muutaman neliön suuruisella lieteläntillä. Paikkaa puollustettiin kovasti. Rintahöyhenet pörhöllään pikkutylli syöksyi paikalle erehtynyttä rantasipiä kohden ajaen tämän pakosalle. Suoraan edestäpäin pikkutylli näyttää varsin tuimalta. Tulee melkein jokin haukka mieleen.
Pikkutylli
Rantasipi
Pikkulokki
Kyhmyjoutsen
Telkkien soidin oli kovassa vauhdissa. Yhtä naarasta saattoi piirittää viisikin urosta kaulat taaksepäin mutkalle kaartuneena.
Telkät
Telkkä (naaras ja uros)
Punasotka (uros)
Punasotka (naaras)
Tukkasotka (uros)
Naurulokki
Silkkiuikku
Ketun uloste pitkospuulla ?
Imikkä
Kalalokki
Peippo koiras
Vaisakon lähde
Töyhtöhyyppä
Töyhtöhyyppä
© Tuomo Koskinen